Ny ollaan Suomessa. Seon itteasiassa jopa varsin virkistävää, jossei ota huomioon märkää ja pimeetä. Tilasin lunta, eikö sitä voi tulla ku havuja ladulle?!
Reissu tännepäin meni jokseenkin mukavasti, lennettii Lontooseen, siihen englannin ihanan aksentin luvattuun maahan, jossa lentokentällä kun ostin leivän myyjä sanoi: "Hello, how are you darling?"
Rakastan sitä maata.
Englannista lennettiin Ruottiin ja alettiin kuulla ihanan kielen luvattuja säveliä, kuin myös jonku verra omaa kieltä. Ihmiset alko muuttua sisäänpäin kääntyneemmiks ja myrtseiks about siinä Suomeen lentävän koneen portilla. Pari huomioo vois kertoo mitä on täs 3kk aikana oppinu Suomesta:
1) Suomalaiset kiroilee älyttömän paljon. Ja se kuulostaa sairaan tyhmältä. Ei tarvii pienien keskustelujen tai kuulumisten vaihdon yhteydessä kiroilla ja manata, sadatella tai käyttää ees rumia sanoja muuten vaan saadakseen toisen kuuntelemaan.
2) Pientenkin keskustelujen tai ystävällisyyden osoituksen takana odotetaan olevan taka-ajatuksia. Jos hymyilee toiselle Suomessa, seon vähän kun kysyis ulos. Keskustelun avaaminen on jo seurusteluun siirtymistä ja loppu alleviivaaki jo sitoutumista. Ei siinä toisaalta mitään väärää ole, mut ihmisiin tutustuminen voi olla hankalaa kun monet ahistuu toisten "muuveista", vaikka ne ei välttämättä mitää "muuveja" olekaa.
3) Suomalaiset kiroilee älyttömästi.
Käykääpä ulkomailla ja koittakaa jutella ihmisille niinku Suomessa jutellaan. Lyhyesti, tönkösti, sadatellen jne. ni luulis huomaavan miten tyhmää se on. En sano et kiroileva olis tyhmä, mut se tapa on. Ja jos joku ilmiantaa tän vihapuheena, seon itte syyllistyny siihen ensin koska ei suvainnu miun mielipidettä. Mistä tulikin mieleen:
4) Suomalaiset on tosi ahdasmielisiä kaikessa avoimuudessaan. Kaikki muu sallitaan, paitsi sellaset maailmankuvat jotka ei oo avoimia. Eli onko se ny avoimuutta ollenkaan? Miusta vaikuttaa vakaasti siltä, että ne jotka tietää mihin uskoo, mitä arvostaa ja minkä takia, on avoimempia omassa ahdasmielisyydessään kun semmonen "hyväksy kaikki ja suvaitse kaikkia" avoimuus. U got the point? Jos et, move on.
5) Suomen media on tosi outo. Jotenkin tosi läpinäkyvää, vaikka en koko syksynä oo mitään seurannu, esimerkiks Timo Soinin mollaaminen. Talkshowssa Timo Soini saa Twitterissä ja FB:ssä "parhaiten pärjäsi" ääniä. Mediassa Soinia ei mainita, hänelle naureskellaan tai jotain muuta. Mikä mein mediaa vaivaa? Tuoko media enää kansan ääntä päättäjille/porvareille kuuluviin vai porvarien ajatuksia kansalle? Vai vetääkö se ihan omaa linjaa, ku se ei jotenki vaa natsaa yleisen kansan mielipiteisii enää ollenkaa.
Noniin, sitten päk tu asiaan tästä poliittisesta kannanotosta ja amatöörimäisistä kritiikeistä.
Suomen lentokentällä sit ooteltiin laukkuja jonkun aikaan ja saatiin kuulutus tiskille. Pienen seikkailun jälkee löydettiin Infoon jossa sanottiin että meiän laukut on Lontoossa. Jee. Onneks ei sen kauempana. Lentoyhtiö sit lähetti ne lennolla Joensuuhu seuraavana yönä ja lähetti toi ne kotiovelle, ihan jees. Eipä tartte itte raahata 30kiloo vaatteita, tuliaisia, elektroniikkaa ja muuta mössöä sinne.
Nyt istun ATK luokassa koulussa ja oon vissiin just myöhästyny tunnilta. Nyt oon minuutin myöhässä. Kohta kaks. Mut eipä miulla toisaalta enää oo oikein mitään tästä reissusta sanottavaa ja lisättävää. Hyvä setti. Kanadassa aika vähän tekemistä, mut reissut Kanadasta on kyl ollu mahtavia, esimerkiks nyt RED ja Hawaii. Ja RED:n keikka ja Honolulu. Siis se mikä on Hawaiilla. Ja se bändi, RED, mikä oli siel Tacoma Domes, seoli aika hyvä. Sit se ku mentii Skydivee ja surffattii Hawaiilla, Oahun saarella, seoli melkei yhtä jees ku RED:n keikka. Hinta laatusuhde kallistuu RED:n puolelle, mut Oahu, siis se Hawaiin saari oli kans jees.
Sinä joka seurasit blogia... STALKKERI. No ei, iha kiva että olit sen verran kiinnostunu edes joskus et luit edes jotain tai katoit kuvia.
Sinä joka rukoilit miun puolesta... KIITOS. Reissussa oli monta tilannetta ja asiaa mikä pisti miettii taas varjelusta. Esim se että ei sairastuttu kertaakaan, mut toisaalta ootellaan vielä saatiinko hepatiittia. Sen näkkee naamasta sitten joulun ja uuden vuoden tietämillä.
Sinä joka katoit kuvat... No, et ees lue tätä ku tässä ei oo kuvia ni ihan sama.
Nyt varmaan pistän tämän blogin umpeen ja keskityn taas elämään, hieman uusia näkökulmia suomalaisuuteen, ihmisyyteen ja tapoihin saaneena. Itsestäänselvät asiat onkin nyt jotain vaalittavia ja/tai eroon pyrittäviä asioita ja jotenkin oma olemine on saanu taas pikkase lisää potkua. Vallan mainiota.
RED.
Hawaii.
Over and out, hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!
torstai 15. joulukuuta 2011
lauantai 3. joulukuuta 2011
Hawaii: check!
Aloha everyone! Me not late: I'm hawaiian time.
Ja mikä reissu! Ekana päivänä kun saavuttiin ja kirjauduttii hostelliimme, mentii käymää vähä biitsitiellä ja siellä törmättiin heti YWAM (Youth With A Mission) porukkaan, jotka lauleli hallelujaa ja keräs rahaa Nepalin missioo varten. Vähä jutteltiin ja saatiin tieto et torstaina illalla olis joku miittinki, ei viel tiedetty mentäskö sinne, mut oli mukavan olosta väkeä. Fellow Christians on aina mukava tavata.
Eikä menny kauaa seuraavana päivänä tiistaina kun auringon nousun ja biitsikävelyn jälkeen törmättiin katupapupataan: "You guys intersted in skydiving?" BOO YAH! sydämeni alkoi huutaa samantien. Jaska epäröi hetken, mut ei tarvinnu ku kotkottaa vähän korvaan niin johan poju lähti! http://www.youtube.com/watch?v=p_2_EJogf2A
Ja kohtahan sitä matkustettiin kohti North Shoree ja lentokenttää! 14000ft on noin 4300m. Vapaapudotusta kymmeniä sekunteja ja suu kuivu heti kun sen avas huutaakseen BOO YAH! nyt ihan oikeesti. Skydiving: check!
Keskiviikkona sitten käytiin Hanauma Baylla korallien seassa snorklaamassa. Muuten mukavaa ja jees, mut snorkkeli vuoti vähän ni suolaveden hörppiminen suuhun pilas tunnelmaa. Ostettii vedenkestävät kertakäyttökamerat, niistä saanee kuvat vasta Suomessa kehitettyä. Hanauma Baylla meniki sitte vähä pidempää eikä ehitty enää Diamond Headille kompuroimaa, joten jätettii se seuraavaan päivään ja maattii vaa rannalla.
Torstai olikin sateine päivä. Se vähä harmitti ettei kameraa oikein voinu käyttää, mut hiking trip Diamond Headille oli viileempi ja siedettävämpi. Diamond Headis oli sitten WWII aikanen sotilastukikohta ja nähtiin parit bunkkerit ja korkeimmalla kohalla oliki sitten turisteja tähyilemässä Waikiki Beachin suuntaan. Meinattii mennä eläintarhaan, muttei sit tehty sitä, koska oli sovittu surffauksesta. Ja ai että mikä reissu sekin oli!
Surffausopettajaa ootellessa tuli taas tutummaks Hawaiin liikenne. Ei koskaan ajoissa. En enää valita Suomen liikenteestä, jos valitan, muistuttakaa minuu Hawaijin julkisesta. Kuulemma "The Best public transport in USA". Köyhää, KÖYHÄÄ jenkkilältä.
Mut kun surffiopettaja saapui, olikin astetta helmempää! Ekana iltana törmättiin siihen YWAM porukkaan ja myöhemmi juttelin yhen heidän kanssaa, joka on surffiopettaja. Hän ei kuitekaa ehtiny viikolla opettaa, joten hän delegoi sen siskollensa. Joka olikin sitten kaikin puolin cool ja mukava ja mahtava tyyppi. Saatiin vähän pöydän alta hintaa alas, privaattitunnit maksaa yli 150$, nyt saatiin se 50$:lla. Ja pysytään pystyssä surffilaudalla! Surffauksesta ei saanu kuvia myöskää ku ei ollu kuvaajia matkassa, mut sen jälkee mentii yhtee loistavaa Yoghurt Land mestaan, minkä edustalla saatiin muistokuva sekä surffilaudasta, että instructorista filmille joten kuvat tuskin päätyy tänne koskaan. Mut ehkä FB:stä ne löytää joskus.
Illalla sitten päätettii lähtee metästää bussia YWAM miittinkiin, mut päädyttiin taas taksiin. Myös Hanauma Baylle mentii taksilla. Nosti vähä reissun hintaa, mut ei onneks menny yli tippien, mitä sit piti jaksaa jakaa joka paikassa.. Hrrr... Siellä sitten jutteltiin enemmän tän Jackin kanssa, jolla on muuten coolein nimi ikinä, Jack Hannigan. Kovempi ku Jack Bauer, eikö? Siellä sitten katteltiin miten noin parikymppiset nuoret lähtee 2½kk ajaks esim Fidzille, Taiwaniin ja Fiippiineille. Kelpais toinen tällanen putkeen! (Ilman koulutehtäviä, ofc.)
Sitten tulikin viiminen päivä. Aurinko paisto kuumemmin ku koskaan ja parannettii ruokahalua aamun rentoutumisen jälkeen rannalla makoillen. Käytii vähän meressä ja syömässä. Menussa luki: "Cheeseburger challenge" ja kuulin tämän: http://www.youtube.com/watch?v=p_2_EJogf2A Minäkö en muka jaksa?! CHALLENGE ACCEPTED! Tilasin sen, kuulemma isoimman annoksen mitä siinä oli menussa ja palkintona olis paikan oma "menu" t-paita. Nyt sitten on M-koon menu t-paita. Ha. And they thought it was a challenge...
Sen jälkeen maha täynnä käytiin Pearl Harborin saitilla ja harmikseen se oli enää vaan tunnin auki. Ei oikein ehtiny käydä lukemassa mitään mistää ja kierroksen USS Arizona Memorialille (uponnu sotalaiva) ja muihin mestoihin oli loppunu jo siltä päivältä. Päästii kuiteki museo alueelle kattoo aseita, ohjuksia, taktiikoita ja tapaamaan erästä WWII sodan Pearl Harborin selviytyjä veteraania. HC! Kyllä meikän historianopettajat on nyt ylpeitä ku historiavihaaja Honkanen on ihan vapaaehtoisesti käyny Pearl Harborissa. Eihän sinne kukaa tosiaan yleensä vapaaehtoisesti mee, se on kuitenki niin kaukana. Hawaijilla asti.
Lento San Fransiscon kautta takasin ja matkalla ei taas nukkunu tippaakaan vaikka kovasti yritti. Oottelen innolla sitä Suomeen palaavaa lentoa ja jetlagia, jos jo ny Hawaijilta Vancouverin väsyttää tän verran. Mut kaikin puolin aivan mahtava reissu! Enemmän aikaa olis ollu jees, mut ilman mahtavia tyyppejä reissu olis jääny vaan huvipuisto ajelun tapaseks. Kokemus sinänsä, mut onhan sitä rantaviivaa muuallakin.
Mahalo, Pau. Me speak Hawaiian.
Ja mikä reissu! Ekana päivänä kun saavuttiin ja kirjauduttii hostelliimme, mentii käymää vähä biitsitiellä ja siellä törmättiin heti YWAM (Youth With A Mission) porukkaan, jotka lauleli hallelujaa ja keräs rahaa Nepalin missioo varten. Vähä jutteltiin ja saatiin tieto et torstaina illalla olis joku miittinki, ei viel tiedetty mentäskö sinne, mut oli mukavan olosta väkeä. Fellow Christians on aina mukava tavata.
Eikä menny kauaa seuraavana päivänä tiistaina kun auringon nousun ja biitsikävelyn jälkeen törmättiin katupapupataan: "You guys intersted in skydiving?" BOO YAH! sydämeni alkoi huutaa samantien. Jaska epäröi hetken, mut ei tarvinnu ku kotkottaa vähän korvaan niin johan poju lähti! http://www.youtube.com/watch?v=p_2_EJogf2A
Keskiviikkona sitten käytiin Hanauma Baylla korallien seassa snorklaamassa. Muuten mukavaa ja jees, mut snorkkeli vuoti vähän ni suolaveden hörppiminen suuhun pilas tunnelmaa. Ostettii vedenkestävät kertakäyttökamerat, niistä saanee kuvat vasta Suomessa kehitettyä. Hanauma Baylla meniki sitte vähä pidempää eikä ehitty enää Diamond Headille kompuroimaa, joten jätettii se seuraavaan päivään ja maattii vaa rannalla.
Torstai olikin sateine päivä. Se vähä harmitti ettei kameraa oikein voinu käyttää, mut hiking trip Diamond Headille oli viileempi ja siedettävämpi. Diamond Headis oli sitten WWII aikanen sotilastukikohta ja nähtiin parit bunkkerit ja korkeimmalla kohalla oliki sitten turisteja tähyilemässä Waikiki Beachin suuntaan. Meinattii mennä eläintarhaan, muttei sit tehty sitä, koska oli sovittu surffauksesta. Ja ai että mikä reissu sekin oli!
Surffausopettajaa ootellessa tuli taas tutummaks Hawaiin liikenne. Ei koskaan ajoissa. En enää valita Suomen liikenteestä, jos valitan, muistuttakaa minuu Hawaijin julkisesta. Kuulemma "The Best public transport in USA". Köyhää, KÖYHÄÄ jenkkilältä.
Mut kun surffiopettaja saapui, olikin astetta helmempää! Ekana iltana törmättiin siihen YWAM porukkaan ja myöhemmi juttelin yhen heidän kanssaa, joka on surffiopettaja. Hän ei kuitekaa ehtiny viikolla opettaa, joten hän delegoi sen siskollensa. Joka olikin sitten kaikin puolin cool ja mukava ja mahtava tyyppi. Saatiin vähän pöydän alta hintaa alas, privaattitunnit maksaa yli 150$, nyt saatiin se 50$:lla. Ja pysytään pystyssä surffilaudalla! Surffauksesta ei saanu kuvia myöskää ku ei ollu kuvaajia matkassa, mut sen jälkee mentii yhtee loistavaa Yoghurt Land mestaan, minkä edustalla saatiin muistokuva sekä surffilaudasta, että instructorista filmille joten kuvat tuskin päätyy tänne koskaan. Mut ehkä FB:stä ne löytää joskus.
Illalla sitten päätettii lähtee metästää bussia YWAM miittinkiin, mut päädyttiin taas taksiin. Myös Hanauma Baylle mentii taksilla. Nosti vähä reissun hintaa, mut ei onneks menny yli tippien, mitä sit piti jaksaa jakaa joka paikassa.. Hrrr... Siellä sitten jutteltiin enemmän tän Jackin kanssa, jolla on muuten coolein nimi ikinä, Jack Hannigan. Kovempi ku Jack Bauer, eikö? Siellä sitten katteltiin miten noin parikymppiset nuoret lähtee 2½kk ajaks esim Fidzille, Taiwaniin ja Fiippiineille. Kelpais toinen tällanen putkeen! (Ilman koulutehtäviä, ofc.)
Sitten tulikin viiminen päivä. Aurinko paisto kuumemmin ku koskaan ja parannettii ruokahalua aamun rentoutumisen jälkeen rannalla makoillen. Käytii vähän meressä ja syömässä. Menussa luki: "Cheeseburger challenge" ja kuulin tämän: http://www.youtube.com/watch?v=p_2_EJogf2A Minäkö en muka jaksa?! CHALLENGE ACCEPTED! Tilasin sen, kuulemma isoimman annoksen mitä siinä oli menussa ja palkintona olis paikan oma "menu" t-paita. Nyt sitten on M-koon menu t-paita. Ha. And they thought it was a challenge...
Sen jälkeen maha täynnä käytiin Pearl Harborin saitilla ja harmikseen se oli enää vaan tunnin auki. Ei oikein ehtiny käydä lukemassa mitään mistää ja kierroksen USS Arizona Memorialille (uponnu sotalaiva) ja muihin mestoihin oli loppunu jo siltä päivältä. Päästii kuiteki museo alueelle kattoo aseita, ohjuksia, taktiikoita ja tapaamaan erästä WWII sodan Pearl Harborin selviytyjä veteraania. HC! Kyllä meikän historianopettajat on nyt ylpeitä ku historiavihaaja Honkanen on ihan vapaaehtoisesti käyny Pearl Harborissa. Eihän sinne kukaa tosiaan yleensä vapaaehtoisesti mee, se on kuitenki niin kaukana. Hawaijilla asti.
 |
| Pearl Harbor survivor. |
 |
| Videoo Pearl Harborin hyökkäyksestä... |
 |
| ...ja lisää. |
 |
| U.S.S. Bowfin sukellusvene. |
 |
| Tää oli huvittava. Ydinkärki torpedo. Pitää ampuu maksimi kantamalle, yleensä kohteen taakse että se räjähdys ei tuhoais myös alusta josta se laukaistiin. Pieni pommi siis, noilla kuitenki on kantamaa iha mukavasti. Niin sanotusti "overkill". |
Lento San Fransiscon kautta takasin ja matkalla ei taas nukkunu tippaakaan vaikka kovasti yritti. Oottelen innolla sitä Suomeen palaavaa lentoa ja jetlagia, jos jo ny Hawaijilta Vancouverin väsyttää tän verran. Mut kaikin puolin aivan mahtava reissu! Enemmän aikaa olis ollu jees, mut ilman mahtavia tyyppejä reissu olis jääny vaan huvipuisto ajelun tapaseks. Kokemus sinänsä, mut onhan sitä rantaviivaa muuallakin.
Mahalo, Pau. Me speak Hawaiian.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)